Teollisuusmaalaus

Laadukkat maalaustyöt teollisuudelle

Lue lisää!

Julkisivusaneeraus

Rakennusten huolto- ja korjausmaalaus sekä tasoitetyöt

Lue lisää!

Muut palvelut

Monipuoliset maalaus- ja rakennuspalvelut 

Lue lisää!

Asiantuntevaa maalausosaamista jo 45 vuoden ajalta

Maalausliike Heino Oy:ltä monipuoliset maalaustyöt yrityksille

Vuonna 1969 perustettu Maalausliike Heino Oy tekee vuosien ammattitaidolla ja kokemuksella teollisuusmaalaustyöt. Palveluihimme kuuluu muun muaasa myös julkisivusaneeraukset ja parvekekorjaukset. Olemme Pintaurakoitsijat ry:n jäsenliike ja kotipaikkakuntamme on Rauma. Maalausasemamme sijaitsee Olkiluodossa. Toiminta-alueenamme on Rauman ja sen lähikuntien lisäksi tarvittaessa myös muu Suomi. 

Kunnianhimoiset tavoitteet

Toimintamme tavoitteena on tuottaa joustavasti ja laadukkaasti kaikkia alaan liittyviä palveluita. Periaatteemme on, että työ tulee kerralla valmiiksi, joten teemme työt aina huolellisesti ja viimeistellysti. Tällöin säästetään sekä aikaa että rahaa, kun vältytään korjaustöiltä. Tärkein laatumittarimme on tyytyväiset asiakkaat ja asiakaspalautetta hankimme pävittäisen kanssakäymisen yhteydessä sekä kirjallisten asiakaskyselyiden avulla. Olemme vakiinnuttaneet paikkamme maalausyritysten kentällä ammattitaitoisella osaamisella ja henkilökuntaamme kuuluu noin 30 henkilöä sekä liikevaihtomme on noin 3,2 miljoonaa euroa.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

     

Pikaviesti

Nimi *
Puhelinnumero *
Viesti *